Andriú

perustiedot

Virallinen nimi - Andriú
Rotu, sukupuoli - irlannin cob, ori
Säkäkorkeus, väri - 150cm, mustankirjava
Syntynyt - 05.08.2013 VHKR (3-vuotias 03.11.2013)
Painotus - kouluratsastus, helppo B
Ent. omistaja - Vannaha, Lumikirsikka
Omistaja - Ramya Ranch, HM (VRL-00096)
VH13-046-0177

Ändi on hyvin itsepäinen ori, eikä siltä neidit jää huomaamatta. Pitää itsestään kovaa ääntä, jonka vuoksi on joskus vaikea saada hoitajana näkyvyyttä. Osaa kuitenkin käyttäytyä, jos hoitaja on topakka ja laittaa jo heti alkuun stopin orin pelleilylle. Yleensä hoitotoimenpiteet sujuu ongelmitta, joskin kahdelta puolelta kiinni sitominen on Ändin aloillaan pysymiseksi välttämätöntä. Taluttaessa käyttäytyy miltei mallikelpoisesti, lukuunottamatta paria pientä pyörähdystä kun tammoja näkökentässä. Tämä ori ei kysy hoitajalta koskaan mitään, vaan tekee niin kuin haluaa. Ei kuitenkaan ole millään tapaa vaarallinen, topakalla asenteella ja huumorilla pärjää!

Ennen selkään nousua et voi tietää millä fiiliksellä ori reenaamaan lähtee, joskus mennään hällä väliä-vaihteella tai kieli keskellä suuta innokkaasti pärskähdellen. Sileällä Ändi työskentelee useimmin yritteliäästi ja nöyrästi, matkaavoittavat ja pehmeät askellajit vaativat kuitenkin niinä hyvinäkin päivinä ratsastajalta töitä. Ori haluisi aina vain liikkua matalana eteen ja harppoa, joten kokoaminen on kiven alla. Hermostuu kovista otteista, pehmeillä ja vakailla avuilla saa orin ystäväkseen. Esteillä Ändi on laiskahkoa ja hermostuvaa sorttia, tekee sen mitä ratsastaja pyytää eikä yhtään enempää. Kapasiteettia isoihin korkeuksiin ei ole, mutta kavalettiharjoitukset ja pienet esteet saa mielen virkeäksi.

Maastossa Ändiä voi verrata lapsiin lelukaupassa. Ei säiky juuri mitään, mutta katselee ympärilleen ja kiinnostuu milloin mistäkin ruohonjuuri tasolla matkaavasta mönkiäisestä. Maastoilee mielellään yksin sekä yhdessä kavereiden kanssa! Vieraissa paikoissa käyttää samaa kaavaa kuin maastoilessa, kaikki on kiinnostavaa ja kaikkea pitäisi päästä nuuhkimaan. Kilpailupaikoilla tämän takia keskittyminen joskus täysin hukassa, joten vaatii ratsastajalta itseltään hyvää keskittymistä ja orin ruotuun saamista.
© Entinen omistaja

sukupuu


i Andrái EVM mkrj, 156cm
ii Caoimhín EVM rtkrj, 145cm iii tuntematon
iie tuntematon
ie Fionnuala EVM mkrj, 153cm iei tuntematon
iee tuntematon

e Cráinne EVM mkm, 146cm
ei Domhnall EVM rnpäist, 152cm eii tuntematon
eie tuntematon
ee Isibéal EVM mkm, 145cm eei tuntematon
eee tuntematon



jälkikasvu


valmentautuminen

Kouluvalmennus, valmentaja Piia Vähämäki Ensimmäistä kertaa tapaan Vannahan tallin uuden tulokkaan Ändin. Kirjava ja komea ic-ori tallustaa Onnan alla mistään välittämättä. "Noniin Onna nyt vauhtia siihen oriin", huudahdin pysähtyessäni kentän keskelle. Onna pisti Ändiin heti vauhtia, kummasti se askellus paranikin. Tänään reenaisimme ihan niitä perusjuttuja, paljon siirtymisiä, taivutteluja, ns. peruskauraa. Onna sai aloittaa ravivolteilla, muistaen hyvän asetuksen. Ändi lähti aluksi pinkomaan jalkatupsut viuhuten kuuntelematta Onnaa ollenkaan. "Äp äp, keskity Onna, sehän ei kuuntele ollenkaan", huusin ravia kaahottavalle parille kentän keskeltä. Onna teki työtä käskettyä ja Ändikin alkoi keskittymään. Ravivolteista siirryttiin ravi-laukka siirtymisiin, ori ei millään jaksanut keskittyä vaan harppoi siirtymisten läpi. "Keskity Onna, nyt se vaan juoksee läpi", tokasin ratsukon viilettäessä ohitseni. Taisi olla kummallakin vähän niin ja näin -päivä. Ratsastajan ryhdistäydyttyä siirtymiset muuttuivat sulavammiksi ja ori jaksoi odottaa. Parin onnistumisen jälkeen siirryttiin laukkatyöskentelyyn, jossa tehtävänä oli tehdä jokaiselle sivulle suuri voltti. Laukassa Ändi jaksoi selvästi keskittyä enemmän, laukka oli reipasta ja tahti pysyi myös volteilla. "Paljon reenaamista vaan, niin Ändistäkin saadaan helppojen luokkien kouluhevonen", totesin ääneen ratsukon siirtyessä raviin. "Saatte suorittaa loppuverkat itsenäisesti, minä hilpasen tallitupaan kahvikupposen ääreen", sanoin hilpeästi taputellessani Ändiä.

kilpailusaavutukset

KRJ, 33 sijoitusta
19.12.2013 kutsu, helppo C, 4/30
21.12.2013 kutsu, helppo C, 1/30
13.01.2014 kutsu, helppo C, 3/30
15.01.2014 kutsu, helppo C, 4/30
03.02.2014 kutsu, KN special, 5/30
07.02.2014 kutsu, KN special, 1/30
12.02.2014 kutsu, helppo C, 3/30
17.01.2014 kutsu, helppo C, 3/90
19.12.2013 kutsu, helppo B, 1/40
24.12.2013 kutsu, helppo B, 3/30
02.01.2014 kutsu, helppo B, 1/70
03.01.2014 kutsu, helppo B, 8/70
05.01.2014 kutsu, helppo B, 8/70
06.01.2014 kutsu, helppo B, 4/70
09.01.2014 kutsu, helppo B, 4/70
11.01.2014 kutsu, helppo B, 2/30
14.01.2014 kutsu, helppo B, 2/30
09.02.2014 kutsu, helppo B, 2/30
18.02.2014 kutsu, helppo B, 1/30
23.02.2014 kutsu, helppo B, 1/30
01.03.2014 kutsu, helppo B, 1/40
02.03.2014 kutsu, helppo B, 4/40
03.03.2014 kutsu, helppo B, 4/40
03.03.2014 kutsu, helppo B, 1/40
04.03.2014 kutsu, helppo B, 1/40
05.03.2014 kutsu, helppo B, 2/40
06.03.2014 kutsu, helppo B, 1/40
08.03.2014 kutsu, helppo B, 6/40
09.03.2014 kutsu, helppo B, 2/40
12.03.2014 kutsu, helppo B, 4/40
16.03.2014 kutsu, helppo B, 1/40
19.03.2014 kutsu, helppo B, 3/40
19.03.2014 kutsu, helppo B, 2/40
20.03.2014 kutsu, helppo B, 3/40
09.03.2014 kutsu, helppo B, 4/40